torstai 27. heinäkuuta 2017

Kirjansidontaa ja heviä

https://youtu.be/wrTUz2c39F4

Erikoisiin tilanteisiin voi kirjansidonta johdattaa. Maidens of the North naishevibändi tilasi minulta kirjan. Toiveissa nahkainen, mahdollisimman suuri, vanhaa henkivä ja paperikin mieluusti rosoista.  Isohan siitä tuli, punainen vuohennahkainen bradel sidos. Paperit Hahnemullen 120g vesileimaista paperia jotka leikkasin käsin että reunaan saatiin kaunis roso. Kirjan paino valmiina on 4,6 kg. Työkalutkin jäivät pieniksi ja käsittely oli jokseenkin haastavaa.

Kirja oli esillä Sastamalan Vanhan Kirjallisuuden päivillä kirjanäyttelyssä "Suomi kirjoissa ja kansissa". 
Kirja on osa yhtyeen visuaalista ilmettä ja tulee jatkossa näkymään heidän musiikkivideoillaan. Oheisesta linkistä pääset kurkkaamaan mitä on tulossa.
Kalligrafisti Marika Koskimäki-Ketelä on taiteillut kirjaan bändin lyriikoita. Taitaa se myös eräänlaisena päiväkirjana toimia.
Huikeaa nähdä oman kirjansa "heräävän eloon".  Aina vain kiitollisempi ja onnellisempi olen että olen löytänyt työn jota saan tehdä suurella rakkaudella ja intohimolla.

2 kommenttia: